Vieraskynä IV: La Furia Roja

Keskiviikkona 18.6. Espanja pelasi Kreikkaa vastaan. Ajatukset olivat kuitenkin jo kauempana, sillä kaikki ajattelivat Italian peliä. Espanja-Kreikka pelistä ei paljon puhuttu...olisi voinut luulla, että sellaista peliä ei ollut olemassakaan. Espanja-Italia -ottelu oli kaikkien huulilla, ja ilmassa oli pelonsekaista tunnetta. Vaikka jotkut sanoivat, että Espanja voittaa, se ei kuulostanut kovin vakuuttavalta. Oli hiljainen ääni, joka kuiskasi, että tähänpä loppuu meidän polku. Oli mielenkiintoista kuulla, miten jotkut sanoivat heti tiistaina, kun tiedettiin Italian voitosta, että ”voi voi, me emme pääse puolivälieristä”. Esimerkiksi lehtien otsikot kertoivat paljon kansan fiiliksestä: ”Mestari-Italia odottaa Espanjaa puolivälierissä” ja ”yksi silmä Kreikassa ja toinen Italiassa”. Tämä pelko ja epävarmuus oli ymmärrettävää. Italia, joka on pelannut Espanjaa vastaan useita kertoja, on jättänyt pahan maun espanjalaisten suuhun. Suurkisoissa Espanjan saalis Italiaa vastaan oli sunnuntaihin asti ollut 1 voitto, 3 tasapeliä ja 5 tappiota. Viimeinen iso peli Italian kanssa oli vuoden 1994 MM-kisoissa Yhdysvalloissa. Silloin Italia lähetti Espanjan kotiin voittaen sen 2-1 puolivälierissä.

Tämä ei ollut kuitenkaan ainoa pelon aiheuttaja. Päivämäärä ”22.6.” oli myös kirous. Se on tarkoittanut espanjalaisille perinteisesti huonoa jalkapallotuuria. Kolme kertaa Espanja on hävinnyt samana päivämääränä ja aina rangaistuspotkujen takia: Meksikon MM-kisoissa 1986 Belgialle, 2002 Etelä-Korealle ja EM-kisoissa 1996 Englannille. Ei siis mikään ihme, että pelkoa, epävarmuutta ja luovuttamisen makua oli ilmassa. Kun Espanja-Kreikka peli oli ohi, usko Espanjan voittamiseen kuitenkin kasvoi. Güiza ja Iniesta näyttivät, että Espanja voi voittaa koko kisan, vaikka ennen sitä on voitettava Italia. Espanja-Kreikka pelin jälkeen Espanjan optimismi ja itsetunto vahvistuivat. Edelleen jotkut olivat kuitenkin huolissaan tulevasta pelistä ajatellen jopa, että unelma kuoli siihen, kun selvisi että Italia on Espanjan vastustaja.


Kaikesta huolimatta sunnuntaina kuume oli korkealla ja ihmiset heräsivät ajatukseen, että tämä ei lopu tähän, vaan tämä on La Furian Rojan vuosi. Näin voi tapahtua vain, jos siihen uskoo. Koko iltapäivä puhuttiin sekä radiossa että telkkarissa illan ottelusta. Espanjan lippuja oli katukuvassa enemmän kuin edellisten pelien aikana. Ilmassa tuntui jännitystä ja tietämättömyyttä, mutta myös rohkeutta. Päivä oli niin latautunut, että olisi voinut ajatella, että oli finaalipäivä. ”Podemos” kuului kovemmin ja useammin kuin ennen. Klo 20.40 näin parvekkeelta viimeiset kulkijat juoksemassa baariin, tapaspaikkoihin, kavereiden luo tai omaan kotiin katsomaan peliä. Jotkut juoksivat ostoskassien kanssa, toiset Espanjan lippujen, maajoukkuepaitojen, punaisten paitojen tai molempien kanssa. Kukaan ei osannut arvata, että peli tulisi kestämään 120 minuuttia, ja vielä vähemmän, että rangaistuspotkut päättävät, kumpi joukkue jatkaa. Jokaisella tauolla ihmiset tulivat ulos asunnoista ja baareista haukkaamaan raikasta ilmaa, jotta voisivat kestää jännitystä. Kun rangaistuspotkukilpailu päättyi 4-2 punapaidoille, kaikki ihmiset juoksivat parvekkeille ja kaduille ja autot ajoivat ympäri kaupunkia. Ihmiset tööttäsivät autoissaan ja huusivat ”Viva Espanja!”, ”Podemos!”, ”Casillas!”, “Ahora sí podemos!" (suomeksi: nyt me voimme)” ja ”Campeones, Campeones” (mestarit, mestarit), koska Espanja on tietenkin mestari voitettuaan mestarit! Eli voidaan sanoa, että välieräpaikkaa juhlittiin kuten finaalissa, mutta se olikin kuin ”pikkufinaali”. Klo 2 menin nukkumaan, ja silloin vielä kuului miten ulkona juhlittiin.


Tuntuu siltä, että tämä oli Espanjan tärkein peli näissä kisoissa. Tulevaa peliä voidaan verrata Kreikan peliin, vaikka se onkin, totta kai, tärkeä voittaa. Tosiasia on, että psykologinen trilleri on ohi. Ja Venäjäähän vastaan voitettiin jo 4-1. En usko, että seuraava peli voitetaan samalla tavalla. Varmasti maaleja on vähemmän, mutta voitto on varma. Joukkueen itsevarmuus on kasvanut Italia pelin jälkeen. Ja mikä on vielä tärkeämpää, kirous ja pimeyden aika on ohi, kuten maanantain sanomalehdissä luki: ”Gracie mille Iker!”, ”Se evaporo la maldición” (suomeksi: Kirous haihtui pois) ja ”España se sacude los fantasmas” (suomeksi: Espanja ajoi kummitukset pois). Nyt Espanjan tulevaisuus jalkapallossa on valoisampi. Voittamattomuus Italiaa vastaan ja puolivälierien kirous on menneisyyttä. Itse tykkäsin eilisestä pelistä, vaikka maalia ei tullut. Italian puolustus teki pelistä vaikean espanjalaisille hyökkääjille. Espanjalta peli oli kuitenkin hieno esitys, joka näytti, että se oli parempi joukkue. Rangaistuspotkujen tulos oli reilu, sillä Espanja ansaitsi voiton. Tämä härkä on kesyttämätön ja sen raivo on kasvanut kisojen aikana. En usko, että on olemassa venäläistä, saksalaista tai turkkilaista toreroa, joka voi tappaa sitä. Espanja on vain kahden pelin päässä voittamisesta ja se tuntuu hyvältä. Olé!!!

JC