Vieraskynä I: Terveisiä Espanjan kirjeenvaihtajalta

Täällä Andalusiassa ja suurimmassa osassa Espanjaa aurinko paistaa ja lämpötila nousee, ei vain sään, vaan myös jalkapallokuumeen takia. Parvekkeilla on Espanjan lippuja ja kankaita, joissa on härkä tai lukee Espanja. Näin ihmiset osoittavat tukea maajoukkueelle. Espanja pelaa ja isorumpu soittaa, koko Espanja tärisee, kun ihmiset huutavat innokkaasti ”Gol!!!!!”, Espanja voittaa ja intohimoa on ilmassa... Espanjalaisten sydämissä uskotaan, että tämä voi olla ”La furia roja:n” vuosi. Vaikka Espanja on aina ollut yksi Euroopan parhaista joukkueista, toisiin kärkijoukkueisiin verrattuna, se ei vielä tiedä, miltä maailmanmestaruuden voitto maistuu. Euroopan mestaruuden se on voittanut kerran, vuonna 1964, joten olisi jo korkea aika toistaa se saavutus. Ainakin espanjalaiset toivovat näin.

Toivo ilmenee Espanjan joukkueen laulussa ”PODEMOS”, mikä suomen kielellä tarkoittaa ”voimme”. Laulu tulee päivittäin telkkarista ja radiosta. Laulu, joka menee näin ”podemos, podemos sí!!! España!!!” (Youtube), iskee suoraan espanjalaisten sydämiin. Oikeasti tuntuu siltä, että Espanja ei ole tällä kertaa pysäytettävissä. Podemos:ista on tullut myös motto, sillä sitä käytetään lehdissä ja mainoksissa. Sen lisäksi pelaajia esitetään telkkarissa kyberneettisinä organismeina, jotka eivät ole tuhottavissa ja ovat mahdottomia pysäyttää. Nuoret ihmiset huutavat silloin tällöin kaduillakin ”Podemos!!!”, ja julkkiksia näytetään telkkarissa sanomassa ”podemos”. Podemosista on tullut oikea pakkomielle.

Ensimmäiset kaksi ottelua näyttivät Espanjan olevan sekä lähellä että kaukana Euroopan mestaruuden voittamisesta. Espanja-Venäjä ottelussa härkä näytti teroitetut sarvensa karhulle. Ihmiset täällä Espanjassa saivat, mitä odottivat; joukkueen, joka voi toteuttaa heidän unelmansa. Lehdissä puhuttiin paljon Villa-Torres -yhdistelmästä ja muiden pelaajien erinomaisista suorituksista, mutta välillä Espanjaa esiteltiin jo koko turnauksen voittajana. Venäjää vastaan pelattu 4-1 oli tarpeeksi oletukselle, että Espanja saa Henri Delaunay -pokaalin, kuten suurin osa lehdistä kirjoitti: ”Villa invita a soñar” (suomeksi: Villa kutsuu unelmoimaan). Ottelu Espanja-Ruotsi oli vähän erilainen, vaikka odotettiin, että se tulee olemaan helppo nakki. Olin itse katsomassa peliä espanjalaisten kavereiden kanssa ja yleisimmät kommentit ottelun aikana olivat: ”Tylsä peli”, ”Mitä Ramos on tekemässä?”, Iniesta, Iniesta mitä sä teet???”, ”Mikä tuo oli?” (kun Ibrahimovic potki pallon maaliin) ja lopuksi ”Gollllllll!!!!”, kun Villa teki toisen maalin. Seuraavana aamuna lehdet otsikoivat: ”Villa pelasti Espanjan viimeisillä minuuteilla”, ”Villa oli taas avainpelaaja voittamiseen”, ”Villan huikea maali lisäajalla pistää Espanjan lohkon johtoon”. No, tosiasiassa Villa on jo Espanjan tämän vuoden sankari.

Vaikka espanjalaiset haluavat uskoa heidän joukkueensa voittavan koko kisan, heillä on myös epäilyksiä, kuten kaduilla, katukahviloissa, tapaspaikoissa ja muissa käytävistä keskusteluista voi kuulla. Esimerkiksi hokema, jota kuulee usein, on ”España no pasa de cuartos” (suomeksi: Espanja ei pääse puolivälieristä) tai ”Kuten aina, aloitetaan hyvin... kuume nousee... ja sitten hävitään puolivälierissä”. Täällä Andalusiassa annetaan monta syytä, miksi Espanjalle käy aina näin. Jotkut sanovat, että vaikka Espanjassa on hyviä jalkapalloseuroja ja kärkipelaajia, Espanjan jalkapallo on riippuvainen ulkomaalaisista pelaajista. Espanjan maajoukkueen pelaajien taide syntyy juuri siitä yhdistelmästä ulkomaalaiskollegoiden kanssa. Toiset sanovat, että vaikka pelaajat ovat hyviä erityisesti omassa jalkapalloseurassa, heillä on vaikeuksia pelata yhdessä maajoukkueena. Toiset sanovat, että ongelma on psykologinen eli jokaisen ottelun jälkeen odotukset nousevat korkealle ja paine vaikuttaa negatiivisesti joukkueen suoritukseen.

Tänään Espanja pelaa Salzburgissa Kreikkaa vastaan. Täällä oletetaan, että Luis Aragonés juoksuttaa kentälle vaihtopenkillä istuneita miehiä. Sitä seuraavaa ottelua odotetaan innolla. Suurin olisi halunnut Romanian olevan Espanjan seuraava vastustaja. Italia ja Ranska olivat ei-toivottuja vaihtoehtoja. Se on taas psykologinen juttu; Italian ja Ranskan nimi painaa ja aiheuttaa painetta joukkueelle. No, Italia tuli, ja esteet täytyy selvittää, jos mielii mestariksi! Se muistuttaa tilannetta, kun Leijonat pelaavat jääkiekkoa Tre Kronoria vastaan. Oma mielipiteeni on, että Espanja on hieno joukkue ja sillä on paljon annettavaa. Kuten sanoin jo kerran tässä blogissa; Espanjassa ei pelata, vaan tehdään jalkapalloa. EURO2008 voittaminen ei ole utopiaa. Kuitenkin Espanjan pitää pelata puolivälierässä paremmin kuin ensimmäisessä pelissä. Uhkana näen Hollannin ja Kroatian...ne voivat tuhota Espanjan unelman. Terveisiä Andalusiasta!

JC

JC on Venezuelassa syntynyt, Itävallassa opiskellut ja Rovaniemelle kotiutunut kosmopoliitti, joka on vielä hetkisen vierailulla Espanjan Granadassa. Sieltä hän ilahduttaa blogilaisia kommenteillaan ja nyt vieraskynäpalstalla Espanjan kirjeenvaihtajana. Luvassa on siis tunnelmointia Espanjan (ja muiden joukkueiden) kisataipaleesta Andalusian maakunnasta: valokuvin ja sanoin.