Hörökorvat vastaan hottikset

Valloittava Rooma, näyttävä Stadio Olimpico ja kaksi tämän hetken parasta seurajoukkuetta. Paljon muuta ei osaa pyytää, ei ehkä edes Chelsean tai Arsenalin kannattajana. Tämän kauden Mestarien liigakausi taputellaan arvolleen sopivasti FC Barcelonan ja Manchester Unitedin il grande finalella keskiviikkona 27.5. Pitkällä, kahdentoista ottelun taipaleella on taipumus erotella jyvät akanoista, ja nämä seurat ovat jo saavuttaneet triplaa ja tuplaa. ManU:lle "isokorvainen" pysti olisi jo tosiaan kauden neljäs – jatkoa maailman seurajoukkueiden, Englannin liigacupin ja Valioliigan mestaruuksille. Barça on puolestaan valloittanut jo kaiken kotimaassaan: Copa Del Reyn ja Primera divisiónin hamuten luonnollisesti vielä la orejonaa.

Kaksi koulukuntaa

Paitsi kaksi todellista eurooppalaisen futiksen mammuttia vastakkain asettuvat kahden erilaisen taktisen ja pelifilosofisen näkemyksen toteuttajaa. Valioliigajoukkueet, joita eteni jälleen kolme semeihin, ovat olleet vastustajiaan etevämpiä koko kentän joukkuepuolustamisessa, tehokkaissa pallonriistojen jälkeisissä vastaiskuissa ja erikoistilannepelaamisessa. Välimeren ja Etelä-Euroopan joukkueet ovat vaikuttaneet siltä, että siellä mennään vähän enemmän fiilispohjalta, mutta tietenkään näin pitkälle ei millään tsuppailulla ja sotaan soittelemalla edetä.

Erona tämän kauden Serie A -jengeihin, joissa italialaista ystävääni lainatakseni "tyydytään liikaa siihen, että pelaaja itse näyttää riittävän sliipatulta ja ihqulta", La Ligan porukoissa on nähty sopivasti näyttävyyttä, mediaseksikkyyttä – mutta mikä tärkeintä – tuloksellista pelinhallintaa. ManU vilisee tunnetusti brittiläisiä perushörökorvia, jotka paistattelevat (keltaisten) lehtien palstoilla joko baaritappeluidensa tai hehkeiden tyttöystäviensä vuoksi.

Pulinat pois: Barça on niitannut tämän kauden UCL:ssa 30 maalia, mikä on huikea määrä. Kärkikolmikko, Henry – Eto’o – Messi, johon ensimmäistä kauttaan Euroopan huipulla valmentava Pep Guardiola luottaa kuin les Ramblesin iltatunnelmaan, on nakuttanut niistä yli puolet, 16. ManU on tyytynyt 18 osumaan parhaina maalintekijöinään Berba – Rooney – Ronaldo, kullakin 4 osumaa. He ovat kevään ratkaisuväännöissä olleet kuitenkin vain harvoin samaan aikaan kentällä – yksi signaali Sir Alexin varovaisemmasta taktiikasta. Varovaista tai ei, one hundred percent manumaista ja siralexmaista. Karrikoiden vastakkain ovat hyvä meininki ja työ.

Mitä tapahtuu finaalissa?

Keskiviikkona selviää, kumpi näistä filosofioista tuottaa tulosta. Jos miettii La blaugranan kannalta, hyökkäys on Rooman illassa todellakin paras puolustus. Vai mitä tuumitte siitä, että luottopuolustajista Abidal, Alves ja Marquez ovat poissa? Myös Iniestalla ja Henrylla on ollut viime aikoina loukkaantumishuolia. ManU sen sijaan pystyy paikkaamaan Fletcherin puutumisen keskikentältä, vaikka kovaan paikkaan energinen Anderson joutuukin. Jääpuikkoja Red Devilsin leiriin tuo vain uhkapeli Rio Ferdinandin suhteen. Vaikka mies lääkittäisiinkin pelaamaan, onko kolmen viikon ottelutauko etu vai haitta – ja kenelle? Totta on varmasti sekin, että vajaakuntoinen Rio on varmempi valinta kuin into piukassa oleva Evans.

Molemmat joukkueet ovat hallinneet otteluitaan, mutta tässä ottelussa Barça pitää nahkakuulaa enemmän. ManU iskee vastaan, kun Henry sekoaa näppäryyteensä ja Puyol ja Keita nousevat yli-innokkaasti laitapakkien tonteiltaan. Kuriositeettina mainittakoon myös sellainen, että molemmat joukkueet ovat tehneet valtaosan maaleistaan puoliaikojen alussa. Nouseeko Ronaldo todellisten suurpelaajien – kovissa otteluissa vastustajansa nöyryyttävien ja omalle joukkueelleen voiton ratkaisevien hahmojen – joukkoon? Vai näyttääkö viime kaudella loukkaantumisista kärsinyt Messi, että suurin syy lusitaanistaran viime kauden loistoon oli vertailukohdan puuttuminen?

Tulosveikkaus, Barça – ManU:
Stefi: 1-0
Kyli: 2-1

Mestarien liiga All Stars 4-4-2:

Van der Sar
Alves – Pique – Vidic – Evra
Ronaldo – Xavi – Lampard – Essien
Messi – Drogba

+ Almunia, Ferdinand, Park, Iniesta, Walcott, Henry

Valmentaja: Arsene Wenger

Vieraskynä II: Seurajoukkueterveisiä Venezuelasta

Vielä ennen paluutani Suomeen lähetän teille futiskulttuuriterveisiä Venezuelasta. Tällä kertaa zoomataan tarkemmin maan johtavaan seurajoukkueeseen.

Copa Libertadores kiikarissa

Viime viikko toi iloa sekä Caracas FC:n faneille että kaikille venezuelalaisille. Caracas FC, joka tunnetaan La Maquinaria Roja (Punainen koneisto) tai Los Rojos del Ávila* (Ávilan punaiset) lempinimillä, voitti ecuadorilaisen Deportivo Cuencan 4:0 kotiottelussa Copa Libertadoresin kaksiosaisissa pudotuspeleissä. Näin venezuelalaisen seuran onnistui edetä 8. pudotuspelivaiheeseen.

Tämä on vasta neljäs kerta 1990-luvun jälkeen kun venezuelalaisjoukkue pääsee niin pitkälle. Vuosi 1999 oli Minerven, 1999 Estudiantes de Meridan ja 2004 Deportivo Tachiran. Copa Libertadores vastaa Euroopan Mestareiden liigaa, johon osallistuu 32 seuraa Etelä-Amerikasta. Venezuelalaisten toivo on, että Caracas FC pääsee semifinaaliin ja vielä voittaa Copa Libertadoresin 2009.

Punainen meri

Ensimmäisessä osaottelussa Cuenca oli onnistunut saavuttamaan 2-1 -edun, mutta Caracas FC oli ylivoimainen kotikentällään. Ensimmäisellä puoliajalla ensin argentiinalainen Darío Figueroa ja sitten meksikolainen Rodrigo Prieto maalasivat. 52. minuutilla Emilio Rentería, joka oli tullut Rafael Castellín tilalle, teki kolmannen maalin. Tässä olikin ratkaisun makua, sillä Cuenca tarvitsi neljä maalia reiluun puoleen tuntiin jatkaakseen matkaansa näissä kekkereissä. Vieraiden viimeisetkin toivon rippeet kaikkosivat, kun venezuelalaispuolustaja José Manuel Rey teki neljännen maalin vapaapotkusta. Näin varmistui Caracas FC:n jatkopaikka Copa Libertadoresissa.

Näyttää siltä, että Caracas FC on voittamaton kotikentällä. Tähän mennessä Noel Sanvicenten luotsaama joukkue ei ole hävinnyt yhtään peliä kotiottelussa. Yksi syy tähän on tunnelma: 20.000 katsojaa juhli kunnolla pelaajien kanssa Estadio Olimpicolla. Se oli yksi punainen meri, joka oli elossa ja täynnä energiaa. Silloin fanit elivät joukkueen mottoa sientete grande (tunne itsesi suureksi). Seuraava haaste on vuorossa keskiviikkona 27.5.2009, jolloin La Maquinaria Roja pelaa brasilialaista suurseuraa, Gremiota, vastaan. Ja kaikki katseet ovat Los Rojos del Ávilassa! Jos perinne jatkuu, Caracas FC voittaa tai venyy tasuriin, sillä se pelaa kotikentällä.

* Àvila on vuoristo, joka sijaitse Caracasin ja rannikkon välillä.


JC

Il calcio italiano nel TV [il kaltso italia:no nel ti:vu]

Juven alennustila, Ibran maagisuus, uusi prinssi Diego Milito, Lega Calcio:n talousväännöt, Barin paluu pääsarjaan ja kesän siirtohuhut hallitsivat Italian jalkapallokeskustelua niin lehdistössä kuin televisiossa huhti-toukokuun vaihteessa. Emilia-Romagnan maakunnassa, jossa vietin puolisentoista viikkoa, merkittävimmät asiat olivat kuitenkin alueellisen lippulaivan, Bologna FC:n, vaisujen otteiden kulminoituminen shokkimaiseen kotitappioon sarjajumbolle, Serie B:n putoamiskamppailuun vajonneen Rimini Calcion tappioputki sekä Serie C:n kärkikahinat Cesenan ja Ravennan välillä. Näitä kelailtiin tietysti maakunnallisilla ja paikallisilla tv-kanavilla tunnista ja päivästä toiseen.

Kuuleeko maailma?

Italiassa jalkapallokulttuuri on kansallista, mutta ennen muuta alueellista ja paikallista. Valioliigaa tai muita Euroopan pääsarjoja ei puida edes tulosten tasolla, Mestarien liigan tv-pelipäivänä on keskiviikko, mutta esimerkiksi naapurimaassa miteltävistä jääkiekon MM-kisoista ei tihku pihahdustakaan. Ensi vuonna voi olla toisin, sillä Azzurrihan palaa A-sarjaan Saksassa ’10.

Eräs esimerkki sisäänpäin lämpeävästä la cultura del calcio:sta on se, kun tv-ruudun yläkulmassa näkyy pienellä tulostilanne tiistaisesta Arsenal – ManU –ottelusta, mutta pari-kolme tuntia keskustellaan arvovaltaisella asiantuntijajoukolla siitä, miksi Del Piero ei puhu (median kanssa Juventuksen heikoista otteista, Ranierin asemasta, fanien ärtymyksestä jne.)!

Televisio on mitä keskeisin tiedotuskanava jalkapalloelämysten välittämiseen, ja viikkotasolla yleisin tyylilaji on keskusteluohjelma – käytännössä jaarittelu. Intohimoa saapasmaan futiskulttuurista ei puutu, ja nurmikon pätkästäkin saadaan asiaa. Myös otteluiden tv-oikeuksista on löydetty jännittäviä porsaanreikiä. Vai mitä tuumitte siitä, että Inter – Lazio –ottelun (2.5.) tapahtumien sijaan Giuseppe Meazzalta näytetäänkin selostajaa, joka intohimoisesti kertoo, mitä kentällä tapahtuu. Sitten muutaman tilanteen jälkeen kuva leikkaa studioon, jossa kolmesta kuuteen asiantuntijaa pui nähtyä – nimenomaan nähtyä – koska studion lähettimissä ottelu näkyy, ja siitä minäkin sain aina muutaman sekunnin nauttia kommentaattorin pärstän taustakuvana.

Temperamenttia ja malleja

Tv-ohjelmakonseptia on viety melko maskuliinis-machokulttuurimaiseen suuntaan sillä, että studiossa otteluita ennen, niiden aikana ja jälkeen istuu analysoimassa harmaatukkaisia miehiä joko vierekkäin kaaressa tai vastakkain ikään kuin puolensa valiten, välillä mukana on joku sliipattu stara tai entinen huippupelaaja. Tämän härdellin nyörejä pitää kauniissa pikku kätösissään vaihtelevalla menestyksellä joku hehkeä ragazza, mallikelpoinen bööna.

Parhaimmillaan ja pahimmillaan tämä on sekä kansallisilla (Rai Due/Sport) että paikallisilla (Adriatica, Teleromagna, La7, La8) tv-kanavilla äärimmäistä viihdettä. En tiennyt, itkeäkö vaiko nauraa, kun legendaarinen nerazzurri, Sandro Mazzola (s. 1942), poltti (jälleen kerran?) totaalisesti hihansa keskusteltaessa Internazionalen kansainvälisestä pelaajakaartista ja toisaalta Ibran ylivoimaisuudesta. Vaihdetaanpas kanavaa...jaaha, täällä on käynnissä Dopo la partita dei Rossoblu – jossa pestään sinipunaisten otteluiden jälkipyykkiä...Klik!...hmm: Rimini Vai! punavalkoisine studioineen. Ja täällä pyörii San Marinon pääsarja. Klik! Mutta mitäs täällä on: Chuck Norris puhuu sujuvaa italiaa...Klik!...ja Nicolas Cage! Nooh, mutta se on jo sitten toinen tarina, paikka ja aika.

Arrivederci!


~ FCC / K ~

Vieraskynä I: Viininpunaista

Urheilu on tärkeätä venezuelalaisille. Maassa on monta sanomalehteä, joissa uutisoidaan pelkästään urheilutapahtumista ja lajien kehityksestä. Joskus sanotaan, että maassa on kaksi tärkeää urheilulajia: beisbol ja perinteinen missikilpailu (jos tätä viimeistä voidaan kutsua urheilulajiksi). Ainakin tähän mennessä Venezuelasta on tullut 5 Miss Universumia ja 5 Miss Maailmaa. Toisaalta nimet David Concepción, Luis Aparicio ja Andres Galarraga eivät juuri viittaa misseihin vaan Venezuelan kärki-beisbolpelaajiin, jotka ovat pelanneet sekä Venezuelan että USA:n seuroissa.

Kolmas laji

Kadulla keskustellaan siitä, miten Leones del Caracasilla menee ja jos Magallanes tällä kertaa voitaa mestaruuden. Ja kun on juego de pelota -pallopelin aika, kaikki ovat ”kuumeessa”. Viime aikoina kuitenkin myös kolmas suuri laji on syntynyt, ja se on jalkapallo. Ehkä on väärin sanoa, että on syntynyt, koska jalkapallo on ollut aina joidenkin sydämessä, mutta se ei ole ollut kansallislaji. Yhä useampi venezuelalainen tunnustautuu La Vinotinto:n (viininpunainen) faniksi seuraten maajoukkueen otteita. Syy siihen on se, että La Vinotinto on kehittynyt huomattavasti joukkueena.

Nykyään venezuelalaisten toivo (jotkut toivovat enemmän kuin toiset) on, että La Vinotinto pääsee pelaamaan seuraaviin MM-kisoihin Etelä-Afrikkaan 2010. Silti ihmisillä on samaan aikaan jalat maassa, kuten yksi taksikuski kertoikin minulle viime viikolla: ”No, varmasti La Vinotinto ei tee paljon seuraavissa MM-kisoissa (jos ovat mukana), mutta on tärkeätä olla mukana”. Kuten Suomi, Venezuela ei ole ikinä osallistunut vastaaviin korketasoisiin tapahtumiin. Vaikka La Vinotinto voitti 31. maaliskuuta ’09 Kolumbian 2:0, joukkue on Etelä-Amerikan karsintalohkon kahdeksantena, ja vain 4 joukkuetta voi päästä Etelä-Afrikkaan.

Vieraskoreutta?

Koska Venezuela on monikansallinen maa, ihmisillä on usein omat suosikkimaajoukkueensa. Esimerkiksi kun Espanja valloitti Euroopan mestaruuden 2008, Venezuelan Espanjan kannattajat juhlivat niin tunteikkaasti, että olisi voinut ajatella Venezuelan olleen se voittaja. Jalkapallofanit täällä Venezuelassa seuraavat Euroopan pääsarjojen otteluita, ja jokaisella on oma suosikkiseuransa ”vanhalla mantereella”. Joskus suosikkiseurat ovat niistä maista, joista fanien vanhemmat tai isovanhemmat ovat kotoisin tai joissa heidän juurensa ovat. Siksi on mielenkiintoista seurata MM-kisoja Caracasissa, kun jokaisessa big screenissä on Italian, Espanjan, Saksan, Portugalin ja muiden maiden lippuja. Toivon, että 2010 meillä kaikkilla on yhteinen lippu, joka heiluu kun La Vinotinto pelaa Etelä-Afrikassa. Palaan seuraavalla kerralla Venezuelan seurojen ja jalkapallopelaajien kanssa. Terveisiä aurinkoisesta Caracasista!


JC

JC on Venezuelassa syntynyt, Itävallassa opiskellut ja Rovaniemelle kotiutunut kosmopoliitti, joka on huhti-toukokuussa työ- ja lomamatkalla kotikonnuillaan Etelä-Amerikassa. Hän ilahdutti blogilaisia vieraskynäilyillään jo EM-kisojen aikaan, ja nyt tarkastelun kohteena on venezuelalainen jalkapallokulttuuri.

Tykkimiesten pommi jää suutariksi

On kieltämättä hankalaa olla Arsenalin kannattaja, kun menestystoiveet kohdistuvat aina seuraavan kauden potentiaaliin. Johtoportaan mielestä on vain ajan kysymys, milloin Arsenal alkaa dominoida viheriöitä, mutta sekä fanien että tähtipelaajien (esim. Fabregas) kärsivällisyys alkaa jo olla koetuksella.

Ensi vuonna sitten..

Arsene Wenger on tehnyt loistavaa työtä tykistön kenraalina, jakanut rohkeasti vastuuta nuorille lupauksille ja saanut vuosi toisensa jälkeen jalkeille iskukykyisen joukkueen. Ja onhan Arsenal toki semifinaalipaikallaan osoittanut kuuluvansa Euroopan jalkapalloeliittiin. Mutta vielä tällä kaudella nuoren Arsenal-miehistön voitto – tai edes pääsy finaaliin – olisi todellinen yllätyspommi.

Viime viikon ottelu Old Traffordilla paljasti joukkueen kokemattomuuden. Joukkue ei saanut syöttöjä hyökkäyspäähän asti, vaan Fabregas ja Nasri jäivät pyörittelemään palloa keskikentälle. Joukkue sai ainoastaan yhden vedon maalia kohti. Songista ja Diabysta ei ollut apua hyökkäyssuuntaan – eikä itse asiassa tarpeeksi puolustuspäähänkään. Elämänsä ottelun pelannut Manuel Almunia piti Arsenalin pystyssä häikäisevillä venytyksillään.

Gaël Clichyn ja William Gallasin loukkaantumiset jättävät Arsenalin puolustukseen pahan aukon, johon ei löydy päteviä paikkaajia. Mikaël Silvestrenkin loukkaannuttua Wenger joutuu kaivamaan kentälle sveitsiläisen topparilupauksen, Johan Djouroun, jonka paikka ei ole vielä UCL:n ratkaisupeleissä. Myös Kieran Gibbs on turhan kokematon kaveri näihin karkeloihin, eikä hänestä ole vasemmalla laidalla Clichyn kaltaisiin nousuihin.

Ongelmia on myös hyökkäyspäässä. Piikissä pelaavat Adebayor ja Bendtner ovat jäätyneet isoja seuroja vastaan. Esimerkiksi Valioliiga-kaudella juutti ja togolainen eivät ole saaneet palloa kertaakaan TOP6-joukkueiden maaliin. Arshavinille ja van Persielle olisi kieltämättä käyttöä kärkimiehen takana tässä yhden kärjen taktiikassa. Van Persie saattaa toipua tiistain otteluun, mutta ei ole vielä terässä. Noh, ensi vuonna sitten Pietarin taitoniekka nähdään tykkipaidoissa myös UCL:ssä, RvP on täydessä tikissä – ja toivon mukaan piikkiin on hankittu maailmanluokan viimeistelijä.

Arsenalin oljenkorret

Arsenal on pelannut hyvää laitapeliä. Etenkin oikean laidan tykinkuula, Theo Walcott, saa aikaan vaarallisia tilanteita. Toki Walcott-nakin saava Patrice Evra on aivan maailman huippua vasemman pakin tontillaan. Fabregas ja Nasri kykenevät molemmat tappaviin pystysyöttöihin, ja parhaana päivänään Adelta ei saa palloa pois millään. Voi kun se pallo vaan osuisi sinne maalipuiden väliin.

ManU:lle olisi paha menetys, jos kylkensä telonut Rio Ferdinand ei kykene pelaamaan. Puolustuspää on vuotanut usein, kun Ferdinand–Vidic-parivaljakko ei ole ollut kasassa. Luultavasti Rio kuitenkin pystyy pelaamaan. Muutoin ManU:n paketti on kyllä mainio. Löytyy nopeutta, taitoa, voimaa, kokemusta ja maalivahti, jonka hermot ei petä ikinä ratkaisuhetkillä.

Nuhjaamista Stamford Bridgella

Stamford Bridgella nähdään tiukkaa puolustuspeliä. Etenkin Chelsea panostaa oman maalinsa varjeluun, koska ei halua lähteä maalintekokilpailuun Barcelonan kanssa. Jos Chelsean paketti repeää, Cech joutuu muuttumaan kumiksi ja tervaksi.

Tulosveikkaukset Arsenal – ManU, CFC – FCB:
Stefi: 0-1, 1-1 (Jatkoon ManU ja Barca)
Kyli: 2-1, 1-0 (Jatkoon ManU ja Chelsea)