Andien huiput valkoiset, Tyynimeri sininen ja Joukkue punainen

Maa tunnetaan hyvästä viinistä ja kuparista, kuivista pohjoisen aavikoista, karusta etelän pampasta, Augusto Pinochetin sotilasdiktatuurista ja tietysti helmikuisesta maanjäristyksestä. Mutta kuten muuallakin Etelä-Amerikassa, kansa rakastaa jalkapalloa. Chile selvisi 12 vuoden tauon jälkeen maailmanmestaruuskisoihin ja jalkapallo on läsnä kaikkialla yhteiskunnassa. Koko kansa tuntuu olevan hulluna joukkueeseensa, La Rojaan, ja joka tuutista tulee jalkapallon MM-kisoja ja lujaa tuleekin.

Karsinnoista kisoihin

Argentiinalaisen Marcelo Bielsan valinta maajoukkueen valmentajaksi 2007 herätti kritiikkiä suuren tilipussinsa ansiosta. Tänään kukaan ei edes muista tuota krittiikkiä ja Bielsa on noussut lähes myyttiseksi jumalhahmoksi, jonka toivotaan jatkavan joukkueessa, vaikka sitten palkkaa korottamalla. Ihmeidentekijä itse on ollut varsin vaitonainen jatkosuunnitelmistaan. Etelä-Amerikan karsintalohko sujui Chileltä erinomaisesti ja se sijoittui toiseksi. Brasilia oli vielä liian kova vastus, johtuuko sitten fyysisestä vai puhtaasti psyykkisestä puolesta.

Joukkue esitti koko karsintojen ajan iloista, hyökkäävää peliä ja Humberto Suazo voittikin lohkon maalipörssin. Silti joukkue ei lepää vain yhden maalintekijän varassa, Alexis Sánchez on taitava ja hyvin palloa liikutteleva hyokkääjä, jota Suazonkin on kiittäminen useista maaleistaan. Beausejour osoitti ratkaisijan kykynsä jo Hondurasia vastaan. Ihailtavaa keskiviikon ottelussa mielestäni oli Mauricio Islan työskentely oikeassa laidassa ja yhteistyö juuri Sánchezin kanssa, sekä Mati Fernández keskikentällä.

Sveitsi-peli puolestaan osoitti, että ratkaisijoita löytyy myös vaihtopenkiltä, kun avauksesta juuri Suazon tieltä pudonnut Valdivia avasi loistosyötöllä sveitsiläispuolustuksen ja Paredesin syöttö löysi Pikku-Markin, kuten chileläiset kutsuvat Etelä-Afrikassa syntynyttä hyökkääjää. Henkilökohtainen suosikkini joukkueessa on ehdottomasti vasemmalla laidalla uurastava Arturo Vidal (HOX! Naiskatsojat, tässä kaverissa on särmää niin kentällä kuin sen ulkopuolellakin). Vahvasti kahteen suuntaan pelaavan Vidalin vaihtaminen pois Honduras-pelin toisen puoliajan loppupuolella vaikutti selkeästi Chilen peliin pienenä suvantovaiheena, mutta toisaalla Sveitsi-pelin vaihto osoitti Bielsan peliälykkyyden ja sai Chilen peliin tarvittavan piristysruiskeen. Tällä hetkellä koko maa odottaa perjantain Espanja-peliä…

Kisatunnelmia Chilestä

Chileläiset ovat paitsi jalkapallokansaa myös menestyskipeää kansaa. Joukkuetta rakastetaan, kun se menestyy ja nyt on sen aika. Aikaerosta johtuen Honduras kohdattiin jo aamulla kello 7.30. Tämä sai osan ihmisistä valvomaan koko yön peliä odottaen, toiset vaelsivat kaupungilla jättiscreenien äärelle jo aamu neljältä, grillit sytytettiin ennen auringonnousua ja aamuruuhka varhaistui parilla tunnilla, koska kaikki halusivat ehtiä työpaikoilleen jo seitsemäksi. Kyse tuskin oli poikkeuksellisesta työmotivaation kohoamisesta! Kaikki ponnistelut saivat palkinnon, kun Chile voitti ensimmäisen MM-kisaottelunsa 48 vuoteen, sitten kotikisojensa 1962. Itse tyydyin katsomaan ensimmäisen pelin vuoteesta vällyjen alta, mutta Sveitsi-peliä en halunnut enää menettää. Menimme kaveriporukalla presidentin palatsin, La Monedan, pihalle, minne oli asennettu yksi kymmenestä isosta tv-taulusta, joita oli eri puolella kaupunkia. Jännitys oli todellakin tiivistynyt joukkoomme ja 90 minuuttia tuntuivat kuluvan lentäen.

Loppuvihellyksen jälkeen tilanne vihdoin laukesi, laulua, tanssia, huutoa ja paperisilppua sai kokea pienessä puistossa, jonne arvioisin kokoontuneen useamman tuhannen La Rojan kannattajan. Mukaan oli eksynyt myös muutama Sveitsin kannattaja, jotka hekin tosin yhtyivät ilon pitoon pelin ratkettua. Kansa lähti vaeltamaan pääväylää koko viiden kaistan leveydeltä kohti Plaza Italiaa, kaupungin keskeistä aukiota, jonne juhlat aina muodostuvat. Tämä spontaani kulkue oli uskomaton ja täynnä iloa, työpaikoiltaan ihmiset tulivat kadunvarteen vilkuttamaan ja ottamaan kuvia. Juhla ja tunne oli kuin jotain suurempaakin olisi voitettu, eihän Chile vielä edes varmistanut jatkopaikkaa!

Myös juhlien negatiivinen puoli tuli myöhemmin esille, plazalle arvioitiin kokoontuneen noin 30 000 henkeä, joukossa myös erilaisia juhlijoita ja noin 130 henkilöä pidätettiin, yli 10 loukkaantuneita, joukossa poliiseja, mutta myös siviilejä ja paljon omaisuutta, kuten autoja ja kiinteistöjä särjettiin ja kivitettiin. Tiedotusvälineiden työpäivä pelipäivinä on sekin erikoinen ja kiireinen. Valehtelematta maassa ei muita uutisia ole näinä päivinä ollut. Maali ja koko peli analysoidaan iltasella todella tarkkaan, näytettään juhlivia väkijoukkoja, kerrotaan, kuinka presidentti Piñera seurasi peliä maanjäristyksestä pahimmin kärsineissä maakunnissa, joissa ministerit vierailivat pelin aikaan, kysellään entisen presidentin, Michelle Bacheletin, tunnelmia paikan päältä Etelä-Afrikasta, näytetään Santiagon tyhjiä katuja, kisakatsomoita bussipysäkeiltä, jonne on asennettu televisiot, käydään juhlimassa työpaikoilla ja kouluissa sekä katsellaan peliä julkkisten ja pelaajien perheiden kanssa. Itse ajattelin, että toimittajat taitavat olla ainoa ammattiryhmä, joka näinä päivinä itse asiassa edes työskentelee.

Viimeisten kuukausien aikana jalkapallosta on tullut myös jotain suurempaa kuin peli chileläisillä. Se on ikkuna näyttää maailmalle, että maanjäristys ei saa kansaa itsesäälin partaalle tai edes heikentymään, se vain vahvistaa heitä. He nousevat ylös ja kääntävät vastoinkäymiset voitoksi, Pelaajat omistavat voittonsa ihmisille, jotka ovat menettäneet lähes kaiken helmikuun katastrofissa. Tälle maalle menestystä soisi ja sitä jopa toivoo. La Roja näyttää pelaamisellaan, jotain, jonka voisi nimetä chileläiseksi sisuksi, sillä näkemäni ja kokemani perusteella en näe sisua suomalaisten yksinoikeutena. Tässä kansassa on sisua varmasti! Sen haluaa näyttää myös maajoukkue, joka on vienyt myös minun sinivalkoisen sydämeni. Siksi perjantaina puen fanipaidan ylleni, otan lipun käteeni ja huudan VAMOS CHILE!!


Vieraskynä, Saara Annukka Erkheikki