Alkulohkot taputeltu

Alkulohkot on nyt pelattu, ja jokainen joukkue on esiintynyt kolmesti. Voimasuhteista on saatu vahvoja viitteitä, mutta lopullista järjestystä on vielä vaikeata julistaa. Eikä kannatakaan - seurataan nyt noita jatkopelejä kaikessa rauhassa. Olemme nyt piirrelleet jatkokaaviota tuoreimmassa postauksessamme. Uskokoon, ken tahtoo!

Euroopan ylivalta murenemassa?

Eurooppalaisten ylitaktinen, puolustusvoittoinen ja intuition estävä tylsä pelitapa kirvoitti Aamulehden toimittaja Pekka Aallon koviin sanoihin siitä, miten "me" pilaamme luovuuden jalkapallosta. Kun katsotaan nyt jatkavia joukkueita, tuo pelko on ehkä turha. Yhdysvaltain MM-kisoissa vuonna 1994 kuudestatoista jatkajasta peräti kymmenen oli eurooppalaisia joukkueita. Samoin oli tilanne Ranskassa vuonna 1998 ja Saksassa vuonna 2006. Aasian perällä vuonna 2002 Euroopan maajoukkueita oli kuudentoista joukossa yhdeksän. Nyt vuonna 2010 2. kierroksella pelaa vain kuusi eurooppalaista maajoukkuetta! Muut tulevat Latinalaisesta Amerikasta (6), Aasiasta (2), Afrikasta (1) ja Pohjois-Amerikasta (1).

Lohkoistaan jatkaneista osasimme nimetä ennakoissamme 9/16, eli saman verran kuin vaikkapa Veikkaaja-lehti. Yllätyksiä mahtui siis mukaan kosolti, vaikka omat täkymme niistä eivät aivan pitäneetkään. Ennakkoon varovaisesti ajatelluista "mustista hevosista" mukana ovat vielä Uruguay, Slovakia ja Chile, ja joidenkin papereissa myös Meksikoa voidaan pitää tällaisena piiloratsuna. Kuten jatkokaavio kertoo, Uruguaylla on huippumahkut vaikka välieriin asti.

Eurooppalaisfutiksen alennustilasta voisi pitää omaa blogiaan ja kirjoittaa vaikka kirjoja, mutta tässä on joitakin keskustelunavauksia vaikkapa teille, arvon lukijamme:

=> Italia: Serie A:n kansainvälisyys nostaa toki sarjan ja seurojen tasoa, mutta Internazionalen tapaiset huippuseurat eivät tue mitenkään Gli Azzurria. Nyt kärkimiehet tai muutkaan eivät pystyneet kantamaan vastuuta, johon he eivät ole kunnolla tottuneet seuroissaankaan. On todellakin itsetutkiskelun paikka, jos italialaisten parhaat kärkimiehet ovat tasoa Gilardino, Pazzini ja Iaquinta. Di Natale ja Quagliarella alkoivat loppupuolella vasta lämmetä, mutta siinä tullaan taas valmentaja Lippin peluutussekoiluihin. Harmi, että huomisen stara Montolivo oli vielä tänään kuutamolla. Toki tätä italofutiksen kriisinpoikasta voi argumentoida myös pitkällä sarjakaudella (vrt. esim. Bundesliigan piiitkä joulutauko).

=> Ranska: Jokin muukin mättää kuin Domenechin tähtikartta. Ranska ei tänä päivänä ole niin suuri ja mahtava futismaa, että se voisi valmentajansa johdolla jättää parhaita pelaajiaan pois joukkueesta. Benzemaa olisi varmaankin tarvittu, ja Vieiraa. Kiinnostavana kuriositeettina tulee mieleen sellainen, että joka toinen vuosi Ranska menestyy arvokisoissa, mutta joka toinen vuosi epäonnistutaan. Valmentajavaihdos puhdistaa ilmaa varmasti perinpohjaisesti, ja tikkari ei Laurent Blancilta mene väärikseen tiukassakaan paikassa. Toivottavasti hän voi uudistaa Gallian futiskanalaa vapaammin kuin Klinsi teki Saksassa. Hänellehän "vanhan liiton miehet" löivät ensin liekoja ja sitten oven kiinni.

=> Balkan: Sodan pirstoma niemimaa on varmasti kansallistunteiltaan ja identiteettikeitoksiltaan vahvempi, mutta futiseliitti on nyt ripoteltu ympäriinsä ja keihäänkärki on kaventunut ja tylsynyt. Serbian chance oli (ja meni) nyt; vuosi yksi jälkeen Stankovicin ja kumppaneiden ei lupaa hyvää tulevia karsintoja ajatellen. Kroatia ei päässyt edes kisoihin, ja futiksen lilliputeista ei kannata edes puhua tässä yhteydessä. Slovenia yritti kovasti, mutta vielä 2. kierroksen pala oli liian suuri haukattavaksi. Oma lukunsa Balkanin futismaista on tietysti Kreikka, joka siirtynee uuteen aikaan: taitofutiksen pariin portugalilaismaustein.

Yhteinen nimittäjä varmasti kaikille vanhan mantereen maille on sukupolven vaihdos. Se toimii myös vedenjakajana. Ne, joilta se on onnistunut tai onnistumassa, jatkavat kisojaan vielä!

Muilla mantereilla menee vaihtelevasti:

=> Afrikka: Takana loistava tulevaisuus? Jo pientä futistutkielmaa muistuttavista "Se jokin sinulla on" -postauksista (osat 1 ja 2) voi vetää jotakin yhteen... Jos peliesityksillä olisi päästy lähellekään sitä "suuren mahdollisuuden" alleviivaamisen ja poliittisen hypetyksen tasoa, kaikki afrikkalaiset olisivat jo vähintään mestareita. Ei näin! Ghana esti Afrikan tähden todellisen tummumisen, mutta kyllä heidänkin lorunsa loppuu näissä kisoissa tänään. Varmasti myös Brasiliassa neljän vuoden päästä suurimmat odotukset voidaan pakata valtamerilaivaan nimenomaan Ghanassa, Norsunluurannikolla ja Egyptissä. Identiteetin löytämiseen ja sen siirtämiseen futisviheriölle neljä vuotta on vain pirun lyhyt aika. Sanoivat pätkätyöläiset hurrit sitten mitä tahansa.

=> Etelä-Amerikka: Nyt on hieno mahdollisuus siirtää valtikkaa Euroopasta lähemmäksi lantioita keikuttavaa pelitapaa. Kuusi joukkuetta 2. kierroksella on suuri askel eteenpäin, ja Brasilia2014 odottaa mukavasti nurkan takana. Kun muistetaan uuden mantereen haasteet eurooppalaisille, tästä voi alkaa Argentiinan tai Brasilian dynastia...siis jos Espanja ei kuittaa tätä 2010-mestaruutta.

=> Aasia: Japani on näiden kisojen ehdoton piristysruiske. Tarpeen onkin kysyä, missä vaiheessa Aasiasta tulee todellisia uhkia eikä vain "Kivoja Ylläreitä"? Sen sijaan Etelä-Korean rutiini alkaa kantaa jo vakiona jatkopeleihin, mutta se kuuluisa "next step" on ottamatta. Taannoinen välieräpaikka satoi ensisijaisesti Hiddinkin pätevyyden laariin, ei korealais- tai aasialaisfutiksen nosteeseen sinänsä. J- ja K-liigat ovat parempia kuin tiedetään ja pelaajien urheilullisuus, tavoitteellisuus ja tekniikka ovat täysin vertailukelpoisia muihin maanosiin. Mikä aasialaisessa mentaliteetissa on silti sellaista, että Euroopan huippuliigoissa ja -seuroissa kirmaavat aasialaistähdet eivät likaa omaa pesäänsä, vaan pystyvät kääntämään sen maajoukkueensa eduksi - toisin kuin afrikkalaiset. Aallon Pekkahan nosti tämän esille eräänlaisena epäkohtana, kun afrikkalaiset oppivat Euroopassa "huonoille tavoille" menettäen futisidentiteettinsä ja luovuutensa?

=> Pohjois-Amerikka: Soccer on muiden lajien varjossa USA:ssa (ja Kanadassa). USA on esimerkki siitä, miten maajoukkue, pelaajat ja kansa elävät futishuumaansa neljän vuoden sykleissä. Urheilullisuudelle ja loppuun asti pelaamiselle se on tehnyt vain hyvää. Seuraava askel vaatii kulttuurista muutosta niin Major League Soccerissa kuin fanien keskuudessa.

=> Oseania ym.: Socceroos teki makean palveluksen naapurimaalleen Uudelle-Seelannille tullessaan kisoihin Aasian karsintalohkosta. Näin kannattaa tehdä jatkossakin! Uusi-Seelanti ja Australia ovat (yhdessä jenkkien kanssa) osoittaneet periksiantamattomuutta ja hienoa "spirittiä" näissä MM-kisoissa. Asiantuntijoiden kahvit ovat menneet väärään kurkkuun, kun ne ovat minuutti minuutilta pystyneet venymään ja taistelemaan jatkopaikoista lohkoissaan. Nyt se ei kuitenkaan aivan riittänyt. Australian MM-tulevaisuus näyttää huonolta, kun sukupolvenvaihdos muuttaa joukkueen pelaajistosta yli puolet. Uusi-Seelanti kärkkyykin valtikkaa itselleen, joskin ammattilaisuus ja ammattimaisuus on elinehto. Nythän mm. maalivahtina heilui pankkiiri...

Alkulohkojen All Stars

Stefan:
Handanovic; Salcido - Lugano - Lucio - Maicon; Marquez - Sneijder - Özil; Honda - Forlán - Villa
Vaihtopelaajat: Romero; Lahm; Elano; Donovan; Ronaldo
Valmentaja: Tabárez

Mika:
Mucha; Salcido - Lugano - Terry - Maicon; van Bommel - Elano - Özil; Forlán - Vittek - Villa
Vaihtopelaajat: Muslera; Mertesacker; Mascherano; Veron; Altidore
Valmentaja: Tabárez

Enää ei riitä tappioiden välttäminen, vaan nyt pelataan voitosta. Vapauttaako pakkovoittojen "kerrasta poikki" -logiikka valmentajat, pelaajat ja joukkueet iloiseen hyökkäyspeliin? Nythän tällaista on nähty vain harvoissa matseissa, ja safety on ollut päivän teesi. Pahimmassa tapauksessa pelitilannemaalit ja hienot sommitelmat jäävät paitsioon ja voima, taktisuus ja puolustaminen jylläävät.


~ FCC / M ~