Selvä peli

Uruguay, Hollanti, Saksa ja Espanja ovat kaikki pelanneet loistavan MM-turnauksen. Silti välierissä jäi harvinaisen vähän jossiteltavaa. Finaaliin ovat selvinneet kaikilla mittareilla arvioituna kaksi parasta jengiä. Pelillisesti, taktisesti ja asenteellisesti on myös odotettavissa poikkeuksellisen huikea MM-finaali.

Uruguayn ja Hollannin välieräottelussa vuoltiin selvää pässinlihaa, kiveksiä ja munuaisia, valeltiin niitä marinadilla ja pyöriteltiin grillissä. Herkkua sai maistaa Sneijderin, Robbenin ja Gion johdolla Oranje, kun La Charrúas’lle jäivät vain tähteet – luu käteen. Hollanti pelasi kokonaisuutena vakuuttavammin kuin edellisessä ottelussaan. Varsinkin toinen jakso osoitti sen, että sen kunto on ajoitettu oikein, nälkä kasvaa syödessä ja itseluottamus on huipussaan. Kaikki tuntui onnistuvan: 1) van Bronckhorstin ensimmäinen veto ja millainen piiska!! 2) Robben tekee oppikirjamaisen puskumaalin, ja 3) Sneijderin ei näköjään tarvitse kuin ajatella maalintekoa ja siellä lepää.

Uruguayn kisataipaleelle, jos jollekin, soisi palkinnon! Se on ollut paitsi piikillinen piristysruisketta kisoille myös oiva näpäytys ”asiantuntijoiden” kisaennakoille. Tabárez on pian kuumaa kamaa managerimarkkinoilla (vaikka seurajoukkuemanagerointi on oma lajinsa!), ja Suarezin, Godinin, Musleran, Cavanin ja Pereiran otteista saadaan nauttia vielä monta monituista vuotta. Sen sijaan Abreun, Forlánin ja Perezin arvoturnausnappikset jäävät Etelä-Afrikkaan – seuratasolla toki homma jatkuu! Suoritus – final four – on äärettömän kova juttu, ja varmuudella maksimi. Henkinen valmistautuminen on ollut viimeisteltyä. Toki heidän paineensietokykyään ja ennakko-odotusten käsittelytaitoaan ei ole testattu Rooneyn, Messin, Riberyn ja Cannavaron tasolla. Kukaan ei odottanut heiltä tietenkään mitään. No parempi voitti välierän – no excuses.

Espanja dominoi puolestaan Saksaa vastaan. Valkopaitoja oli vaikeata tunnistaa samaksi nipuksi, joka on nakuttanut kolme kertaa neljä maalia vastustajansa verkkoon. Aiemmin taktiset korttinsa pöytään viimeisenä lyönyt Löw oli nyt maksumiehenä. Hän oli joko rakentanut taktiikan, joka petti, tai hänen urheat arjalaissoturinsa eivät toteuttaneet sovittua Taisteluni -kirjaa. Systeemi ja tavoitteet olivat kuitenkin erilaiset kuin Englantia ja Argentiinaa vastaan. Selviä syitä oli kaksi. Ensiksi, Espanjaa ei voi verrata mihinkään muuhun joukkueeseen. Toiseksi, Müllerin – 20-vuotiaan arvokisadebytantin – puuttuminen välierästä näkyi pelottavalla tavalla. Hän oli(si ollut) vastaiskupelin suola. Nyt purkupalloa tai katkaistua syöttöä ei voitukaan jatkaa seuraavalle, esimerkiksi ristipallona laitaan.

Ei tarvitse olla futisfakiiri tietääkseen, että Espanjalle ei kannata antaa palloa. Heidän pelitapansa perustuu 100-prosenttisesti siihen. Toki tarkemmalla silmällä katseltuna voidaan sanoa, että Xavi ei kuse yhtään lyhytsyöttöä, mikä tarjoaa loistavat lähtökohdat pelinrakenteluun. Del Bosquen ässä hihassa oli tietysti Pedro, joka toi toi lisämausteen peliin haastamalla vastustajia, liikkumalla ahkerasti myös pallottomana ja laukomalla hanakasti. Torres voi valitettavasti sanoa Hasta luego avauskokoonpanopaikalleen. Saksa sanoi finaalipaikalleen Auf Wiedersehen jo ottelun aikana, niin haluton se oli.


~ FCC -toimitus ~