Ensin Eurooppa, sitten maailma – entä Brasilia2014?

Espanja voitti Hollannin MM-finaalissa sunnuntaina 11. heinäkuuta 2010. Se voitti ensimmäisen maailmanmestaruutensa! Saksan turnauskestävyyttä hehkuttaneessa Veikkaajan kisaoppaan jutussa puhuttiin siitä, miten paras joukkue ei aina voita – vaan se, joka voittaa ne oikeat pelit. Espanja hävisi yhden ottelun, ensimmäisensä, mutta saavutti sen jälkeen kuusi voittoa. Niistä neljä viimeistä tuli 1-0 -tuloksella. Hollanti hävisi myös vain yhden ottelun, viimeisensä, ja samalla siis oranssin historiansa kolmannen finaalin. Se, voittiko turnauksen paras joukkue MM-kullan, jakaa porukan karkeasti kahtia. Siitä ei kuitenkaan ole epäselvyyttä, etteikö Euroopan mestari ja maailmanmestari Espanja olisi kuningaslajin tämänhetkinen kuningas. Siispä todennäköisemmin kuin pitkällisen kujanjuoksun (onnellinen) päätös, Espanjan mestaruus onkin dynastian alku.

Primera Europa, ahora el mundo – Podemos! kaikuu tulenpunaisen härän kannatuslaulussa. Ensin Eurooppa, sitten maailma. Siitä tulee mieliimme, jotenkin kieroutuneita kun olemme, Leonard Cohenin klassikko First we take Manhattan, then we take Berlin (suosittelemme kuitenkin menevämpää Joe Cockerin versiota). Laulu piikittelee länsisaksalaista äärivasemmistoryhmittymää, RAF:ia, joka taisteli väkivaltaisesti 1960-luvulta lähtien valtaa pitäviä vastaan. Se tarjosi radikaalin vaihtoehdon.

Samankaltaisen vaihtoehdon jalkapalloilussa tarjosi aikoinaan Hollanti totaalvoetball’illaan ja sittemmin Espanja, jonka sanotaan omaksuneen Barcelonan Fútbol Total’in maajoukkueen pelityyliksi. Aseet ja keinot olivat tietysti toiset! Nyt Oranje ja La Furia Roja kohtasivat Etelä-Afrikan MM-päätöksessä. Originaali totaalifutis ei näyttäytynyt sunnuntai-iltana kaikessa kirjossaan, sillä Hollanti rikkoi taitavasti Espanjan pelinrakentelua, Espanja ei ollut riittävän vapautunut, luova ja yritteliäs, ja Hollanti hyökkäsi lähinnä täsmäpistoin. Espanjalaisille tutumpi termi tikitaka oli myös aika ajoin (tiki)taka-alalla. Tunnelmat ovatkin siinä mielessä vähän ristiriitaiset. Hollanti (pois lukien kuutamoa ihaillut Sneijder) pelasi ottelussa useimmin taitojensa äärirajoilla, kun taas espanjalaisista ei monikaan päässyt tasolleen. Ottelu näytti kuitenkin sen, mitä tarkoittavat usko, hetkeen ja tilanteeseen tarttuminen ja huippu-urheilun pienet marginaalit... Ramosin pusku, Mathijsenin huti, Robbenin läpiajo, Villan volley(t), Iniestan tasapaino, tuomarin ”ässät”, maalivahtien reaktiotorjunnat, taito ja tuuri, ja lopulta: Iniestan läpiajo. Ristiriitaisuutta toki toi myös se, että toinen meistä kannattaa myös Oranjea!

Palataksemme tuohon Cohenin klassikkoon, joka on siis ennen muuta kuittaus RAF:ille sen naiiviudesta (esim. halu muuttaa maailmaa) ja narsisimista (esim. tarkoitus pyhittää keinot), MM-finaalin yhteydessä voidaan puhua kahdesta seikasta. Mutta ensin tarjoamme tämän otteen laulun sanoista:

“Ah you loved me as a loser, but now you're worried that I just might win.
You know the way to stop me, but you don't have the discipline.
How many nights I prayed for this, to let my work begin.
First we take Manhattan, then we take Berlin.”

Jalkapallossa, myös tässä MM-finaalissa, on ennakkosuosikki ja altavastaaja. On ihmisiä, joilla on vankkumaton halu tukea juuri altavastaajia. He ovat radikaaleja, mutta samalla vähän naiiveja ja tottakai narsisteja. He ajavat pienempien etua, mutta ehkä kuitenkin pohjimmiltaan siksi, että se on jotenkin tyylikästä. Mutta auta armias sen kerran, kun heidän kannattamansa pieni, vaatimaton ja raukka – ikuinen epäonnistuja – joskus sattuu voittamaan!

Espanja on – johtuen sen loputtomalta tuntuneesta kujanjuoksusta kohti mestaruuksia, lupausten lunastamisia ja onnistumisia – kulkenut pitkän tien altavastaajasta (ja sen yhdestä valeasusta, ikuisesta hävijästä) ennakkosuosiksi. Varmasti se on tuona aikana (viimeistään EURO2008-pelitavallaan) saanut uusia faneja, mutta samalla kahden mestaruutensa myötä menettänyt näitä radikaaleja. Näissä MM-kisoissa se oli ennakkosuosikki (yhdessä muutaman muun, jo aiemmin pullahtaneen kanssa). Välillä se takerteli kuin chorizolla täytetyn leivän pala kurkussa, mutta sitten taas eteni vauhdilla kuin lasillinen riojalaista alas kurkusta.

Vaikka olemme henkeen ja vereen Espanjan kannattajia, tunnustamme, että uskomme välillä horjui sunnuntaina. Enimmäkseen se johtui Hollannin hyvyydestä, mutta myös siitä, että punaiset pääsivät tasolleen vain välillä. Alku oli hyvä, ja tietenkin loppu. Se, jatkuuko Espanjan kahden mestaruuden putki 2012 Puolassa ja Ukrainassa, sekä 2014 Brasiliassa, on toinen tarina. Silti siinäkin, kuten kaikissa seitsemässä kisaottelussa, pallo on heillä itsellään! He ovat lähtökohtaisesti ylivoimaisia niin pelitavaltaan, itseluottamukseltaan, taitotasoltaan kuin yhteispeliltään. Tämä kaikki siitä huolimatta, että Marcos Sennan (EURO2008-kisojen parhaan puolustavan keskikenttäpelaajan) paikkaamiseen tarvittiin kaksi ankkuria, mikä näkyi paikka paikoin hyökkäyspelin yksipuolisuutena, ja että esimerkiksi Torres, Iniesta tai Ramoskaan eivät olleet aivan 100-prosenttisesti tasollaan.


~ FCC -toimitus ~

PS Jos Hollanti olisi voittanut tuon kolmannen MM-finaalinsa, olisi vastaavanlainen ennakkosuosikki - altavastaaja ollut aikanaan edessä, ja samankaltaisia Edam- tai muu ruoka-ainevertauksia olisi käytetty. Dynastian alkutaipaleestakin voitaisiin puhua, kun tämä kolmas oranssi huippusukupolvi on pian, ellei jo nyt, uransa huipulla. Cruyffin & co ja Rijkaardin & co jälkeen voidaan puhua jo Sneijderista ja Robbenista. Älä itke, äiti ostaa uudet nappikset - viimeistään Brasiliassa... :' (