Rutiinit vs. Luovuus

Rutiini vai luovuus. Vapauttaako kaikkien tuntema ja jakama pelisysteemi aikaa ja energiaa yllättäviin tilanteisiin ja ratkaisuihin? Vai kahlitseeko uppiniskainen pelitapa yksilöiden luovuutta?

Kuka muu muka?

Manageripelissä kenties ihmismieltä syleilevin viesti tietokoneelta voi olla "He scores a tactical victory". Tietysti itsetietoinen koutsi kaivaa Tami- tai Van Gaal -maisesti tarvittaessa esille faktan, että ilman systeemiä pelin ratkaisseeseen henkilökohtaiseen yksilösuoritukseen ei olisi ajauduttu.

Usein eurooppalaisiin joukkueisiin liitetään adjektiiveja kuten järjestelmällinen ja organisoitu. Valmentajissa tunnutaan arvostavan  systeemiä - jopa leimallista pelitapaa. "Hän tuo joukkueeseemme sitä ja tätä." Vastaavaan tapaan tietynlaiset pelaajatyypit ja yksittäisten pelaajien ominaispiirteet saavat joukkuejohtoa hehkuttamaan: "Ilman häntä emme olisi sitä tai tätä."

Historiasta osviittaa?

Katsotaanpas. Vuonna 2004 Rehhagelin systima toi Kreikalle Euroopan mestaruuden. Vuosina 2008 ja 2012 tikitaka à la Barça ja intohimoinen pallonhallinta purivat. Valmentajina ensin Sñr sistema Aragonés ja sitten toinen mokoma, Del Bosque.

MM-osastolla puolestaan vuonna 2002 brassien luovuus ja Ronaldon tilannetaju ja maalivainu purivat. Scolari antoi valmentajana vapauksia erityisesti pelattaessa vastustajan kenttäpuoliskolla. Toisaalta vuonna 2010 Dungaa moitittiin (etenkin latinomaissa) liiallisesta systeemikeskeisyydestä, tylsyydestäkin. Brasilia oli jo liian "eurooppalainen".

Vuonna 2006 Italian sinnikkyys ja usko jäi mieleen,  mutta "big picturella" toi menestystä Lippin "uusi catenaccio 2.0". No, maailmanmestaruus lopulta tuli rangaistuspotkuilla...à la Gigi Buffon, Pirlo ja Grosso.

MM-kisat 2010 palauttivat Espanjan tikitakalla uskon tinkimättömään pelitapaan. Silti Iniestan voittomaali oli luovuutta, oikea-aikaisuutta, älykkyyttä ja sitä, että hän juuri oikeassa tilanteessa valitsee "työkalupakistaan" täysin oikean laukausvaihtoehdon. Jatkoaikamaali perustui silti toistoon, sahaukseen ja systeemiin, pelitapaan, joka jauhoi. Ja jauhoi. Tiki. taka. Tikitaka.

Asiaan! Uskotko siihen, että valmentaja voi valita systeemin, että 'näin pelaamme' ja pelaajat siihen uskoen ja sitä toteuttaen voittavat turnauksen? Vai onko juju yksittäisten pelaajien ja tilannetajuisten sommitelmien neroudessa, hetkessä? Carpe diem!?

Three Lions - Azzurri

Englanti-Italia oli tämän kesän tähän mennessä paras, viihdyttävin ja yhtäaikaa myös taktisin (lue: systeemikeskeisin) ottelu. Azzurri voitti 1-2. Ekassa italialaismaalissa näkyi etukäteen sopiminen mutta myös tilannetaju. Pirlon peliälystä saimme nauttia aina ottelun loppuhetkille asti. Ottelutulosta voi lähestyä myös jo kaksi vuotta sitten alkaneella uudella prandellimaisella Italialla.

Balotellin voittomaalissa näkyi olohuoneisiin asti paitsi Marion jatkuva pyrkimys tapahtumapaikalle myös Candrevan toistot. Oliko kyse saumattoman hämäävästä, ainakin Bainesille riittäneestä, vaihdosta oikealta vasemmalle jalalle, sujuvasta kaksijalkaisuudesta tai tarkasta keskitysosumasta maalintekijän otsalohkoon vai väistyvän Lazio-valmentaja Rejan kyvystä saada jo sarjakauden aikana irti potentiaali tästä 27-vuotiaasta italianosta? Vai ropiseeko systeemisade - eli oivallus hyödyntää italialaislaitureiden vahvuuksia ja sopia etukäteen sopimista pelaamisesta laitojen kautta takatolpalle - Cesare Prandellin laariin? Kenen neroutta - Candrevan henkilökohtaista osaamista ja Balotellin fiksuutta hakeutua sinne "where's the party at" vai Prandellin tirehtööriyttä?

Entäpä sitten loppuhetkillä Pirlon 20 cm syöttö Parololle laidassa, kun kaksi valkopaitaa prässäsi ja kävi kiinni karvanaaman testicoli:in? 35-vuotias kehäkettu siirsi pallon (nähtyään vastustajien lähestyvän jo metrien takaa) käytännössä aivan viereen, mutta - ah - sitäkin ratkaisevasti. Tätä voi selittää a) Pirlon tilannetajulla, b) hänen rutiinillaan ajatella pelistä ja pelitilanteista tai c) valmentajan iskostamalla systeemillä pelata palloa pienin askelin ja antaa aina se kuuluisa helppo syöttö lähelle.

Mitä mieltä sinä olet?
FCC / toimitus

Helmi, osa II: Three Lions - Azzurri

Manattu D-lohko käynnistyy lauantaina. Kovassa ottelussa voi pitkälti ratketa toisen joukkueen jatkopaikka. Manauksen illassa nähdään arvokisarintamalla varsin kokematon Englanti ja huomattavasti rutinoituneempi Italia.

Hodgson on mielenkiintoisessa tilanteessa. Hän saa toisen mahdollisuutensa Liverpool-taustaisten pelaajien kaitsijana. Englannin joukkue aidosti vilisee yritteliäitä, spontaaneja ja vikkeläkinttuisia nousevia tähtiä, mutta sitten taas Hodgson ja yllätyksellisyys eivät ehkä mahdukaan samaan lauseeseen. Uskaltaako Englanti toteuttaa uutta itseään - vai rytmittääkö Pirlo kentän tapahtumia vapauttaen energisen Candrevan, räväkän Balotellin ja kisojen tähtitulokkaaksi povatun Immobilen maalintekoon?

Ennakoissa kahta pelaajaa alleviivataan muita enemmän: Rooney ja Pirlo. Roolit ja pelipaikat huomioiden heidän nappiksensa myös kalisevat ottelun aikana. Kumpikin valmentaja miettii juuri heidän pysäyttämistään, mikä korostaa De Rossin peliä ankkurina ja Gerrardin ja Hendersonin johtaman Three Lions -keskikentän liikkuvuutta. On jännä nähdä, kuinka aktiivisesti Welbeck, Sturridge ja Rooney karvaavat Italian pelinrakentelua.

Asetelma on samansuuntainen kuin eilisessä Espanjan ja Hollannin välisessä kamppailussa. Jos nuori joukkue saa hengen päälle ja kokeneempi nippu ei yllä tasolleen, yllätyksiä voidaan nähdä. Jos Englanti ei pääse Azzurrin ihon alle, käy kuin Vialli povaa. Pirlo vakuuttaa sinipaitojen olevan valmiina.

Seuraa heitä/näitä:

• Useamman huippupelaajan ja -persoonan arvokisaura päättyy tähän turnaukseen. Nauttikaa vielä, kun voitte: Pirlo, Stevie G, Lamps, Chiellini, Buffon, Cassano, De Rossi, ...
• Yllätyksellisyys vs. rutiini, nuoruus vs. kokemus
• Miten tuoreet arvokisakasvot onnistuvat: Immobili, Cerci ja Paletta - Sterling, Lallana, Lambert?

Tulosveikkaus: Englanti - Italia 2-3.

FCC / m