Jututin Milanossa paria taksikuskia finaaliottelun alla. Hehän tietävät tunnetusti kaikesta kaiken, varsinkin Italiassa. Molemmat olivat realistisia jalat maassa -tyyppejä, vanhempia herrasmiehiä, joilla oli itselläänkin pelitaustaa nuoruudesta. He eivät ryhtyneet veikkailemaan lopputulosta, vaan tyytyivät toteamaan, että pallo on pyöreä, ja se, kummalla on enemmän tuuria, voittaa. Nimenomaan tuuria! Koetin vielä raaputtaa viilipyttymäistä pintaa pohtimalla taidon ja tahdon merkitystä, mutta beh, è solo fortuna.
Forza Azzurri
Nuoriso ja tiedotusvälineiden edustajat olivat toiveikkaampia. He uskoivat Azzurriin. He uskalsivat myös toivoa ja tietää. Nyt finaalitaiston tauottua ja - italialaisten kannalta nöyryyttävän - lopputuloksen selvittyä, on helppo katsoa taaksepäin, torstai-iltaan. Välierävoittoa saksalaisista juhlittiin kuin mestaruutta, Italian liput ja fanit roikkuivat torstaina autojen ikkunoista ja tyyttäämällä vastattiin niin vespojen kuin fiatien kyydissä aina, kun la bandiera tricolore livahti ohi silmien. Kaupunki oli sekaisin. Vastustajana Saksaa suorastaan vihattiin johtuen Merkelin EU-talouspolitiikasta. Välierä oli enemmän kuin vain ottelu. Kuriositeettina todettakoon, että Italia ei ole koskaan hävinnyt Saksalle kilpailuottelua futiksessa.
Piazza del Duomo
Itse humalluin Italian futishuumasta ja päivä päivältä, edellä mainittuja taksikuskeja lukuunottamatta, kansan keskuudessa kohonneesta vankkumattomasta uskosta. Duomon aukiolle kokoontui jo sunnuntain alkuillasta noin 25000 - 30000 Azzurri-väreihin sonnustautunutta ihmistä - paikallisia ja turisteja - niin miehiä, naisia kuin lapsia, kaikenkokoisia ja -ikäisiä - ja taisipa mukana heilua muutama koirakin. Se oli viimeinen pisara. Uskoin Italian tekevän kuuden vuoden takaisen tempun ja päättävän 44 vuoden kuivan EM-kauden. Kylmät väreet kulkivat selkää pitkin, kun Fratelli d'Italia kajahti ilmoille ja katukauppiailta ostetut liput liehuivat. Espanjalaisvärit olivat käytännössä paitsiossa, pari hassua lippua ja muutama punapaitaan sonnustautunut oli tohtinut paikalle. Ihmismerestä nousi myös neljänvärisiä savuja: sinistä, sekä viher-valko-punaista. Hieman ottelun alkamisen jälkeen kuului vielä parinkin korttelin päähän pari katsomopommia.
Samalla sydämeni sykki tietysti Espanjalle, ja aloin pyörtää mielessäni italiaanojen mahdollisuuksia. Espanja ei ollut ehkä vakuuttanut Etelä-Afrikan MM-kisojen tapaan, mutta olisiko se sittenkin tyyntä myrskyn edellä. Oli se.
La Gran Final
Tyytyväisyyttä Saksan pesemisestä tai sitä, että ennakko-odotukset olivat alkujaankin varsin maltilliset saapasmaassa, Azzurri ei saanut peliään käyntiin oikein missään vaiheessa finaaliottelua. Se pelasi kenties kisojen huonoimman ottelunsa. Vastaavasti La Furia Roja oli raivoisa ja loistelias pelaten kisojen parhaan pelinsä. Tikitaka oli vieläpä tappavan tehokasta.
Entä se tuuri sitten? No, sitä Italialla oli vieläkin vähemmän kuin todellisia maalipaikkoja. Ensin Prandelli oli pakotettu yliaikaiseen vaihtoon Chiellinin loukkaannuttua. Sitten hän yritti herätellä joukkuettaan puoliaikavaihdolla, mutta signora fortuna näytti "rusinaansa", kun pian Di Natalen sisääntulon jälkeen Montolivo vaihdettiin Thiago Mottaan. Viisi minuuttia tästä Motta loukkaantui. Kun kaikki vaihdot oli tehty, pelasi Azzurri alivoimalla - se siitä kiristä. Ottelu olisi voinut olla toisenlainen, jos Prandelli olisi voinut käyttää vaihtorulettiaan normaalisti.
Tietenkään 4-0 -lopputulos ei jätä juurikaan selittelylle sijaa, mutta aikainen maali tappoi osan pelin luonteesta. Samoin se tosiasia, että Espanjan Del Bosque oli tehnyt kotiläksynsä C-lohkon avauspelistä, tulee ottaa huomioon vastapainona. Espanja oli aiemmin kisoissa nähtyyn verrattuna tehokkaampi, suoraviivaisempi, nopeampi ja juonikkaampi. Ja vaihtopenkiltä löytyi ekstravaihde, kuten ennakoimmekin ottelun ratkaisuja.
Jordi Alba pelasi itsensä all starsiin, hän on Barcalta kelpo hankinta, vaikka peliaika voikin olla tiukassa. Joka tapauksessa tämä ex-valencialainen on miellyttävä tuoreempi tuttavuus. Chelsean takuuduo katkaisi lopullisesti italialaiset grissinit, erityisesti Torresin 1+1 lämmittää. Xavi oli Pirloa etevämpi keskialueella, mistä merkkinä kaksi huippumaalisyöttöä. Casillas oli all starsin arvoinen, jälleen. Sata voittoa maajoukkueessa on huikea saldo. Espanjalla oli italialaisvastustajiensakin mukaan tuoreempia jalkapareja sekä enemmän luonnetta. Liiallinen tyytyväisyys ei ollut lainkaan läsnä, vaikka maa on hallinnut arvokisakekkereitä 4 vuotta.
Jos ja jos. Mutta kun.
Menneestä tulevaan
Ihanasti Azzurrille hampaankoloon tästä ottelusta varmasti jää, joten Brasilian MM-karsinnoissa nähdään äkäinen Italia. Italiallekin mestaruuden olisi toki suonut, varsinkin itsekkäistä syistä, kun Milanon tunnelma olisi tullut silloin kattojen läpikin. Yhteiskunnallisesti ja yhteisöllisesti ajateltuna löysässä taloushirressä roikkuva maa olisi saanut mukavasti positiivista energiaa...vaan tuleepa tuo murskavoitto - ja ennen muuta huikaiseva "tripla" - tarpeeseen myös espanjalaismaakunnissa!
Sukupolven vaihdos on asia, joka on Italiassa tapetilla. Gigi, Di Natale ja Pirlo väistyvät pian. Toisaalta, jos Prandelli jatkaa työssään, on Diamantissa, Nocerinossa ja Balotellissa vahva siemen tulevaisuuteen. Forza Azzurri. Uusi Italia on hieno ilmestys.
Tikitaka pelitapana, pelaajien sitoutuminen ja huikea suoritustaso, viimeistään tositilanteessa, lupaavat vieläkin loisteliaampia hetkiä Espanjalle. Ei ole tavatonta, että nyt saavutettu voittoputki saisi jatkoa Brasiliassa, vaikka siellä kotikenttäetu painaa varmasti Euroopan kisoja enemmän.
Kisoista käteen?
Kisoista jäi erityisesti mieleeni Löwin katoava Midaksen kosketus, Tikitakan tripla ja loppujen lopuksi La Furia Rojan melkoinen ylivoima Euroopan viheriöillä. Kiinnostava kuriositeetti oli se, että maaleja tehtiin oikeinkin mukavasti, mutta tekijöitä oli enemmän kuin runsaasti. Kultainen lopo irtosi kolmella maalilla - ja vieläpä El Niñolle, joka teki maaleistaan kaksi heittopussi-Irlantia vastaan. Hmm ja hmm... Lisäksi on merkille pantavaa, että suuret olivat (jälleen) suuria. Hmm ja hmm...
Palaamme vielä Stefanin kanssa Puolan ja Ukrainan yhteisisännöimien kisojen kädenjälkeen, tähtikentälliseen ja muuhun mielenkiintoiseen - tapaamme alkuviikosta Kouvolan Matkakeskuksella... Samaan tapaan kuin kisat alkoivat Varsovassa (Tampereella), ne päättyivät Kiovassa (Kouvolassa). :)
Toimitan pian hieman kuva- ja videosatoa Milanon illasta/illoista, vaikka tuolla reissulla calcio ei ollut mitenkään pääosassa. Kulttuurispektaakkeli joka tapauksessa. :)
~ FCC / m ~
FC Culture on jalkapallokulttuurin keskusteluareena ja kahden futisfanaatikon kutsumusprojekti. Ranskassa pelattavat EM-kisat ovat seuraavana koitoksenamme. Olemme valmiita jalkapallokulttuurin megatapahtumaan. Bienvenue! Allez!
3 kommenttia:
Minun henkilökohtainen mielipide on se että Prandelli pasko housuihinsa finaalissa. Alkulohkossa Italia prässäsi korkeammalta ja olihan se jo muutkin joukkueet todistanu että Espanjaa vastaan kannattaa antaa painetta korkeammalta ja pyrkiä eliminoimaan pelinrakentelua jo Espanjan kenttäpuoliskolta. Nyt Italian pakka makasi aika lailla keskiviivan tuntumassa ja kun Fabregas teki hienon pystyjuoksun kuin mikäkin "kärkipelaaja" konsanaan ja näki vielä Silvan keskellä oli se lopun alkua.
Olen iloinen että Espanja voitti, ensinnäkin koska sydämeni sykkii Barcelonalle ja sitäkautta Espanjalle, ja toisekseen koska nautin Espanjan pelistä. Monet kritisoineet voimakkain sanoin tyyliä pelata ilman selvää kärkipelaajaa, mutta ainahan jonkun on oltava se pioneeri. Mitähän siitä kaverista puhuttiin aikoinaan joka 4-4-2 aikaan keksikin lyödä kolme jätkää keskikentän keskustaan, yhden piikkiin ja 2 laidoille? Nykypäivänä -kuten nämäkin kisat todistivat- 4-4-2 on kuoleva taktiikka ja kolmen, viiden tai jopa kuuden keskikenttä on nykyaikaa. Hienoa nähdä että jotkut valmentajat uskaltavat ottaa vielä "riskejä" ja kokeilla uutta. Kukaties 10-20 vuoden päästä kärkipelaaja olisi harvinaisuus? :)
-Joonas
Kiitos Joonas. Hyviä huomioita. Tällaisen löysin netistä, voi olla muutenkin kiinnostava saitti:
http://www.football-lineups.com/tactic/4-3-2-1. Tuo, miten nuo 5 keskikenttäpelaajaa ovat sijoittuneet, tosiaan vaihtelevat "oppikirjamaisesta" asettelusta. Taustahan on jossain 4-3-3 ja 4-5-1 välissä. :)
Myös täällä on taktisemmalle silmällekin otteluanalyysia: www.zonalmarking.com. Niin, olisiko tämäkin nettisivu siis katoavaa kansanperinnettä: fourfourtwo.com/statszone.
Kumpaakaan näistä koutseista ei pidetä äärimmäisinä taktikkoina, ja osa tuosta tarjoamastasi Prandellin "löysästä vatsasta" kulminoituu em. loukkaantumisiin. Osa tietysti ukrainalaiseen ruokavalioon (?) ja loput tuohon kokemattomuuteen. :)
Joka tapauksessa Pirlolla oli vähemmän tilaa tässä ottelussa kuin a. Saksaa vastaan ja b. C-lohkon avauspelissä. Yllätys yllätys tuo prässääjä oli sinnikäs Xavi.
Tässä on tuon keskikentän battlen ratkeamisesta analyysia Zonal Markingista:
"...[T]he most important factor was the sheer speed of Spain’s passing moves, which was unlike anything they’ve done previously in this tournament. It was superb one-touch football, combined with more movement than usual. Riccardo Montolivo, who had broken up Germany’s rhythm so effectively in the semi-final, couldn’t get close to Xabi Alonso and Sergio Busquets, and Italy’s diamond was dragged around as they attempted to close down.
Italy’s pressing was much less effective than Portugal’s pressing against Spain in the semi-final – maybe as the numbers game was more complex – Italy had 4 v 3, that turned into 4 v 5 and players seemed unsure of their responsibilities. Portugal had pressed 3 v 3, and each player had a clear opponent to mark."
Summa summarum, "This was more about Spain being brilliant than Italy being poor. But what went wrong for Prandelli’s side? There were two main issues – first, they simply couldn’t compete in the midfield zone, both in terms of possession and (maybe more surprisingly) mobility. Second, they couldn’t get the ball to the forwards quickly enough, mainly because of Pirlo being closed down."
Melko paljon tuntuu keskustelu liikkuvan nyt siinä, miten yllättävän liikkuva Espanja oli ja miten erikoisia maaleja se värkkäsi. Erikoista Espanjalle, mutta tyypillistä tyylipuhtaalle Tiki-takalle.
Näin,
FCC / m
Kuvasatoa Milanosta 27.-1.7.2012 FC Culture -ryhmässämme, Facebookissa.
:)
Lähetä kommentti